Satakuntalainen vesi

Satakunnan elintarviketeollisuuden vesihuollon nykytilanne

LAATUVESI-hanke toteutti Satakunnan elintarviketeollisuuden yrityksille kyselyn vesi- ja jätevesihuollon tilanteesta keväällä 2020. Kyselyssä kartoitettiin elintarviketeollisuuden veden käyttöä, yritysten asettamia vaatimuksia veden laadulle, jätevesien käsittelyä sekä vesihuoltoon liittyviä kehitystarpeita. Kysely toteutettiin sähköisesti ja vastauksia saatiin 24 satakuntalaiselta elintarvikealan yritykseltä. Kaikki kyselyyn vastanneet yritykset ovat liittyneet kunnalliseen vesijohtoverkostoon.

”Yritykset pitivät tärkeimpinä veden laadullisina tekijöinä mikrobiologista puhtautta, tasalaatuisuutta sekä veden makua.”

Pääosalla yrityksistä vesinäytteet kuuluvat omavalvontasuunnitelmaan ja niistä tutkitaan säännöllisesti mm. mikrobiologiset ominaisuudet.

Elintarviketeollisuuden veden kulutus

Veden käyttömäärät vaihtelevat paljon eri elintarvikeprosessien välillä. Juomateollisuudessa tuotteen valmistukseen kuluu paljon vettä, kun taas esimerkiksi lihateollisuudessa vettä kuluu pesuihin. Veden kierrätystä käytetään elintarviketeollisuudessa mm. juuresten ja vihannesten pesuissa. Elintarviketeollisuudessa kierrätysvesien käyttö on tarpeen suunnitella huolellisesti tuoteturvallisuuden vuoksi. Kierrätysvesien käyttö tai veden käytön optimointi ei saa vaarantaa elintarviketurvallisuutta.

Satakunnan alueella elinkenoelämän veden kulutuksesta elintarvike- ja juomateollisuuden osuus on noin 30 % (Koskikala ym. 2021,41).

Elintarviketeollisuuden jätevedet

Jätevesiä muodostuu merkittävä määrä esimerkiksi linjastojen huolellisten pesujen vuoksi. Pääosa yrityksistä (87 %) johtaa jätevedet käsiteltäväksi kunnalliseen jätevedenpuhdistamoon. Puolella yrityksistä on käytössä jäteveden esipuhdistuspuhdistuslaitteisto – tyypillisesti kiintoaineen- tai rasvanerotukseen. Näiden laitteistojen avulla voidaan vähentää jätevedenpuhdistamon kuormitusta. Muutamalla suuremmalla yrityksellä on oma jätevedenpuhdistamo, jonka jälkeen puhdistettu jätevesi johdetaan jokeen tai kunnalliseen puhdistamoon edelleen puhdistettavaksi. Jätevesien laskutus vaihtelee eri kuntien välillä. Kolmasosalla vastanneista yrityksistä laskutus perustuu jäteveden määrän lisäksi laadullisiin tekijöihin. Laadullisten tekijöiden vaikutus jäteveden hinnoitteluun kannustaa yrityksiä esikäsittelemään jätevesiä jo omalla tehtaalla, jolloin kunnalliselle puhdistamolle tulee käsiteltäväksi tasalaatuisempia ja puhtaampia jätevesiä ja niiden aiheuttama kuormitus vähenee.